Hollywood, Bollywood, Hengdian..?

Täällä Kiinassa ollaan pidetty kaveriporukalla säännöllisen epäsäännöllisesti elokuva-/ televisioiltamia. Hivenen keskiluokkaista, mutta aina yhtä kivaa. Lähinnä imagosyistä ollaan luonnollisestikin katseltu vähän erikoisempia elokuvia, eikä mitään sen hetken blockbustereita. Naislukijoita naurattanee kun tarkennan katselleeni mm. (tai no ainakin puoleenväliin asti...) BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjaa, joka siis mulle on yhtä eksoottista kuin viiksekkäät naiset viktoriaanisen ajan friikkisirkuksissa. Ja olen jopa valmis myöntämään että kyseinen sarja oli very agreeable.


Syy siihen että nautimme viihteemme kotisohvaperunoina on ainakin omalta kohdaltani melko yksinkertainen. Kiinassa teattereihin pääsee vuosittain vain n. tusinan verran länsimaisia elokuvia, joihin valikoituu melko harvoin mitään mua erityisemmin kiinnostavaa. Vaikka maassa tuotetaan valtavia määriä elokuvia, tuntuu teatterilevitykseen pääsy kiinalaiselokuvien kohdalla taasen perustuvan lähinnä elokuvan tylsyyteen, puolueuskollisuuteen sekä Saturnuksen senhetkiseen asentoon. Oli kyse sitten koti- tai ulkomaisesta tuotannosta, ei hivenenkään valtion hyväksymiä moraalistandardeja kyseenalaistavia tai muuten epäilyttäviä elokuvia Kiinan elokuvatettereissa nähdä. Viime vuosina Puolue on kunnostautunut erityisesti Kiinan nykyhistoriografian mutkia suoriksi oikovien megatuotantojen teossa, joilla ollaan kunnioitettu vuosi toisensa perään jos jonkinlaista Puolueen tai valtion merkkipäivää. 


Tämän vuoksi tullen seuraamaan jatkossakin elokuvaviihteeni tässä maassa kotitietokoneen ruudulta. Mukavaa vaihtelua rutiiniin tosin tuovat satunnaiset pienille yleisöille tarkoitetut elokuvanäytökset, jotka tuntuvat välttävän sensorien katseet massateattereita helpommin. Huomenna ollaan menossa katsomaan Blade Runneria, joka toiminee (jälleen kerran) kaltaiseeni teatterinkaipuusta kärsivään dystopiafaniin kuin kakkavitsi lastentarhaan.