Vaikka tulostinlämpimät maisterin paperit tipahtivat käsiini vasta muutama kuukausi sitten, ja päätin fanfaarien soidessa ottaa vähän "lomaa" opiskeluista, on päässä alkanut jo kypsyä idea opintojen jatkamisesta. Näen jo märkiä unia tenttikirjoista ja esseistä, kuolailen kaunista argumentointia ja hypistelen levottomasti kiintoisia artikkeleitä. Ei liene ihan normaalia että namusetämäisesti katselee kieltään lipoen pöydällä toimettomana makaavia tiedeartikkeleita kielletty hedelmä -katse silmäkulmassa; "there there, isä pitää teistä kyllä pian huolen". Jungilla ja Freudilla olisi varmaan ollut paljon sanottavaa siitä, mikä lapsuuden traumoja ja komplekseja liittyy siihen, että omaa graduaankin tekee mieli paijata ja ihastella kuin omaa lasta. Tiede ei ole paskempi juttu.
Kuten kesäkuisessa postauksessani totesin, minua kiinnostaisi mm. maksullisen MBA-tutkinnon suorittaminen Saksanmaalla. Tuota tutkintoa varten olen täällä Kiinassa koittanutkin saada rahaa säästöön. Germaaninen pünktlichkeit voisi tehdä Pekingin anarkian jälkeen hyvää, joskaan en ole enää yhtään varma että selviäisin enää ympäristössä, jossa esimerkiksi virkkeiden täytyy tulla ulos suusta hyvin paljon jähmeämmässä sanajärjestyksessä. Itse maisterinohjelma opettajia myöten koostunee lisäksi todennäköisesti pahemman luokan EU-kohkaajista, joille Unionin ulkopuolinen maailma on villiä savannia, johon ei kosketa pitkällä tikullakaan. Kyseisen ohjelman päätarkoitus on lienee suoltaa maailmalle virkamies-asiantuntijoita EU:n rattaisiin, eikä niinkään valmistaa ihmisiä tieteellisen tutkimuksen tekemiseen. Itseäni taasen kiinnostaisi valtaisan paljon nimenomaan tutkijankykyjeni kehittäminen. Nimenomaisesti kiinnostaisi perehtyä siihen, miten Kiina pyrkii valtiojohtoisesti kasvattamaan soft poweriaan maailmalla. En ole aiemmin Kiinan politiikantekoa lähestynyt juurikaan tuosta näkökulmasta, joten olisi kiintoisaa päästä ihan ohjatusti tutustumaan aiheeseen. Viime vuosien aikana on ollut mielenkiintoista huomata mm. miten Kiinan kielen ja kulttuurin opetus on levinnyt maailmalle puoluevaltion sponssaamien Konfutse-instituuttien kautta. Lisäksi valtion vahvalla myötävaikutuksella on suollettu ulos megaluokan elokuvia puolueen imagoa kohentamaan, ja esimerkiksi Kiinan avaruusvalloituksen kaltaiset tiedeprojektitkin on selvästi brändätty tieteen ohella Kiinakuvan kohottamiseen maailmalla. Aihehan on nyt sikäli muutenkin ajankohtainen, sillä Mo Yan voitti juuri Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Internetsin ihmeellisessä perstuntuma equals truth -maailmassahan jotkut ilkeät kielet ovat jo (luonnollisestikin) ehtineet vihjata, että herra on puoluevaltion sätkynukke. 
Toisen maisteritason tutkinnon ohella minua on alkanut kovasti kutkuttaa idea tohtorintutkintoon johtavista jatko-opiskeluista. Lähinnä tietysti sen vuoksi että voisin valmistuttuani paukutella henkseleitä ja lanseerata Suomessakin tavaksi sen, että tohtorin arvonimeä voi alkaa käyttää toisen etunimen tapaan jokaista kauppakuittiakin allekirjoittaessa. Osittain tietysti myöskin siksi, että mä nyt vaan tykkään opiskeluista ja siitä ideasta, että ura yliopistomaailmassa voisi sitä kautta muuttua todellisuudeksi.
Kuten eräässä toisessa postauksessani totesin, entiseen oppiaineeseeni liittyy paljon ongelmia, joiden en usko ainakaan helpottavan jatko-opintoihin siirryttäessä. Erityisen ongelmalliseksi koen sen, että en usko meidän laitokselta löytyvän oikein ketään sellaista paimenta, joka jatko-opinnoissani eteen tulevien ongelmien kanssa kykenisi minua auttamaan. Ongelmani liittyvät nimenomaisesti tutkimuksen teoreettisiin ja metodologisiin kysymyksiin, ja niihin en usko enempää apua entiseltä laitokselta löytäväni, vaikka sieltä äärettömän pätevää väkeä löytyykin. Pääsyy tähän on tietysti se, että mua kiinnostaa varsin erikoiset ja vähän tutkitut aiheet. Erityisesti mua kiinnostaa sekä Kiinaan että historiapolitiikkaan liittyvät kysymykset. Näistä kahdesta asiasta perillä olevia asiantuntijoita löytyy kansainväliselläkin tasolla vain muutamia. Sen ainoan todellisen asiantuntijan nimi on niin vaikeasti tavattavakin, että onnistuneen yhteydenotonkin pitäisi musta olla jo lisensiaatin arvoinen suoritus. Koska historiapolitiikka ei liene ole kovinkaan monelle lukijalle kovin tuttu ilmaisu, avataanpa konseptia vähän tieteellisen jargonin siivittämänä:
"Historiapolitiikka tarkoittaa — sekä historian käyttöä poliittisena argumenttina että kamppailuja siitä, mitä halutaan hyväksyä historiaksi. Nämä molemmat tavat yhdistyvät, kun historiapolitiikka ymmärretään pyrkimyksenä määritellä yhteisön, esimerkiksi kansakunnan, keskeisiä arvoja, symboleita ja päämääriä tietyn menneisyyden kautta. Tämä kamppailu puolestaan tapahtuu julkisuudessa, jossa näkemykset pyritään legitimoimaan. Historiapolitiikka on siis historiakulttuurissa tietyin intressein ja tavoittein tapahtuvaa toimintaa. Ilmiöön kuuluu siten niin menneisyydenhallinnan projekteja, poliittisia puheita kuin oppikirjoja ja sarjakuvia." Jouni Tilli (2009): "Tiloja, linjauksia, retoriikkaa – historiapolitiikan ulottuvuuksia" , Historiallinen aikakausikirja 107 (3), 280-287.
Ja koska ylläoleva ei varmaankaan sanonut asiaan vihkiytymättömille yhtään mitään, lähestytäänpä aihetta vielä erään lempikirjailijani, George Orwellin viisauksin:
Joka kontrolloi menneisyyttä, kontrolloi tulevaisuutta — joka kontrolloi nykyisyyttä, kontrolloi menneisyyttä.
Kuten edellä mainitsin, koen tarvitsevani apua nimenomaisesti historiapolitiikkan tutkimuksen teoreettisen ja metodologisen ymmärryksen syventämisen kanssa. Näin ollen olen tullut siihen tulokseen, että minun tulee suunnata merta edemmäksi kalaan (ymmärtääköhän joku mikä logiikka tuossakin sanonnassa on, minä en ainakaan). Otin jo yhteyttä Helsingin yliopiston poliittisen historian laitokseen, jonka lehtereillä siis suoritin aikoinaan ko. aineen pitkänä sivuaineena. Teoriassa laitokselle olisi kai mahdollisuus päästä jatko-opiskelemaan, vaikka en maisterin papereitani sieltä ole saanutkaan. Sherlockmaisella vainullani olin kuitenkin haistelevani heidän vastauksestaan, että käytännön tasolla minun olisi vaikea saada laitokselta pätevää ohjausta, joka taasen on vaatimus jatko-opiskelupaikan saamiseksi. Laitoksella kun ei ole tarjota ohjaajaksi Itä-Aasiaan perehtynyttä opettajaa. Mietityttää tietysti, miten oravanpyörä voisi ikinä loppua, jos niitä asiantuntijoita ei ikinä kouluteta tai palkata sinne laitokselle. Niin mainioita ja suuresti kunnioittamiani opettajia kuin laitokselta löytyykin, täytynee minun etsiä jatko-opintopaikka itselleni jostain ulkomailta tai vähintään muiden oppiaineiden parista. Tätä lukevat, itseäni viisaammat ja tietävämmät voisivat ehdottaa, miten tästä olisi hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti