maanantai 4. helmikuuta 2013

Pekingin musaskene

Suomalaiset ystävät ovat multa useaan kertaan kyselleet kiinalaisesta nykymusiikista. On siis kerta jos toinenkin tullut suositeltua jotain kuunneltavaa. Musiikin teoriastahan minä ymmärrä enempää kuin paviaani palovaroittimesta. Silkalla perstuntumalla kuitenkin väitän, että siinä välissä kun lähdin täältä vaihtovuoden jälkeen pois  - kesällä 2008  - ja kun olen nyt jälleen lähdössä kohti uusia seikkailuja, on Pekingin (ja samalla varmasti myös koko Kiinan) nykymusiikkiskene kasvanut sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti hirmuista tahtia. Osaltaan tästä lienee kertoo esimerkiksi se, että Spotifyhyn on pikkuhiljaa alkanut ilmestyä myös kiinalaisten artistien musiikkia.

Tämän tuoreimman yhdeksänkuukautisen stintin aikana on tullut käytyä katsomassa livemusiikkia tiuhaan tahtiin. Kaikennäköistä kummaa on tultu nähtyä aina natsipunkista omituiseen huilu-hipster-instrumentaaliin, mutta luonnollisestikin esim. kiinalaisesta rapista osan sanoa aivan yhtä vähän kuin silloin viisi vuotta sittenkin. Kun ei vaan kiinnosta. Ainakin seuraaviin orkestereihin suosittelen kiinalaisesta nykymusiikista kiinnostuneita tututstumaan:

- Subs
- Pet Conspiracy
- The Linga
- Hedgehog
- X. T. X & Cold Blooded Animal
- The Samans (sic.)
- Hanggai
- WHAI
- Cold Fairyland
- Skarving
- Misandao
- Nova Heart
- Army of Jade Kirin
- Re-Tros
- Second Hand Rose
- Suffocated