tiistai 2. lokakuuta 2012

Opiskelisinko Kiinan tutkimusta?


Taas on se aika käsillä. Uudet opiskelijat päästävät hampaat irti mamman tissistä, ja suuntaavat reput heiluen ja naama punottaen ensimmäisille luennoille. Alkanut lukukausi on ensimmäinen sitten valmistumiseni, ja ajattelinkin että voisin vuodattaa muutaman sananmuotoon puetun kyyneleen omasta oppianeestani kiinnostuneiden fuksien (ja miksei tietysti muidenkin kiinnostuneiden) vuoksi. Totta puhuen näin valmistumisen jälkeen koen miltei velvollisuudekseni listata joitakin pointteja, jotka jokaisen aloittelevan sinologin tulisi mielestäni käsitellä jossain vaiheessa päänsä sisällä. Monet näistä asioista eivät ainakaan itselleni ole selvinneet kuin vuosien opiskelun jälkeen, mutta niiden ymmärtäminen jo opiskelujen alkuvaiheessa olisi ollut kullanarvoista. Reppu selkään, nyt mennään!

Jos kiinalainen kulttuuripiiri kiinnostaa, suosittelen lämpimästi Kiinan tutkimuksen lukemista vaikkapa Helsingin yliopistossa, jossa siis itsekin tutkintoni suoritin. Kiinan kulttuuripiirissä tutkimista ja ihmettelemistä riittäisi usean eliniän verran, ja koska kaikkea kiintoisaa maailmassa ei ole aikaa opetella, joutuu sen akateemisen oppimisenhalunsa kuitenkin suuntaamaan johonkin koko maailmankaikkeutta pienempään. Kiina ei ole paha valinta. Itse en ole valintaani koskaan katunut, vaikka monesti olenkin kironnut.

Lukijakunta ymmärtänee toki että havaintoni on tehty harvinaisen keskiluokkaisesta taustoista poukkineen suomalaisen näkökulmasta, joten mantran tavoin ei näitä oppeja kannata joka tilanteeseen soveltaa. Väitän kuitenkin, että keskiverto Kiinan tutkimuksen opiskelijan tausta rinnastuu kokolailla omaani, ainakin siltä osin kuin oppiaineen kannalta on merkityksellistä.



1. Kiinan tutkimus on haasteellinen oppiaine


Kielenoppijoita on erilaisia. Toisia on siunattu lähes erehtymättömällä kielikorvalla, kun taas toiset vuosien opiskelun jälkeenkin kykenevät osallistumaan hädin tuskin yksinkertaisiin palikkakeskusteluihin. Väitän kuitenkin, että yksikään kiinaa pidempään opiskellut ei väitä kiinan olevan se kieli, jonka oppiminen on ollut vaivattominta. Syitä kiinan kielen oppimisen vaikeuteen on monia, eikä minulla ole aikaa, eikä oikeastaan kiinnostustakaan alkaa asiaa puimaan. Yhteiskuntatieteilijänä pidän kieltä enemmänkin työkaluna niiden juttujen puimiseen, jotka minua kiinnostavat, eikä minulla totta puhuen edes olisi kompetenssia puhua esimerkiksi kieli- tai kognitiotieteistä. Aiheesta enemmän kiinnostuneille suosittelen kuitenkin esimerkiksi tätä hauskasti kirjoitettua artikkelia.

Ylimääräisten työnhakupisteiden keräilemiseksi moni kiinaa kurssin verran yliopiston kielikeskuksella taiteillut laittaa kielen ansioluetteloonsa, mutta vain aniharva on oikeasti saattanut kielitaitonsa sille tasolle, että pystyisi kiinaa työkielenään käyttämään. Kielen saattaminen jo pelkästään sille tasolle että pystyy keskustelemaan jokapäiväisistä aiheista ja lukemaan vaivatta arkipäiväisiä, eteen osuvia tekstejä vaatii uskomattoman paljon aikaa ja vaivaa. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkään en koe vielä tuota tasoa saavuttaneeni.

Kielen oppimisen vaikeus tarkoittaa kuitenkin yhtäältä ajoittaisia turhautumiskohtauksia, ja toisaalta sitä, että kiinan kielen oppimisen kanssa joutuu tekemään valtavan paljon töitä. Kun useamman vuoden opiskelun jälkeenkään ei kykene lukemaan edes lastenkirjoja vaivatta, alkaa helposti itsekin uskoa siihen insinöörien ja bisnesohjusten kanssa yksityiskeskusteluissa usein esiin nousevaan toteamukseen, että veronmaksajien rahojahan tässä haaskataan.

Kielenoppimisen lisäksi Kiinan tutkimuksen opiskelijaa koitellaan myös muutoin. Kielikursseja lukuunottamatta opetusta järjestetään varsin vähän, ja vain ani harvoin kurssit koskettavat edes etäisesti itseä kiinnostavia juttuja. Kiinan tutkimuksen opiskelija joutuu kantamaan opiskeluistaan rutkasti vastuuta itse, sillä ohjausta on saatavilla varsin rajoitetusti. Lisäksi esimerkiksi opinnäytetöissä valtavirrasta poikkeavan kielen ja kulttuurin osaamista pidetään (ainakin pääaineopiskelijoiden osalta) tutkintovaatimuksena sen sijaan, että niistä sataisi taivaasta sen erityisemmin ylimääräistä hunajaa graduarpien jättämää tuskaa lievittämään. Jos opinnäytetyönsä palauttaisi esimerkiksi valtiotieteelliseen tiedekuntaan (jossa itse siis suoritin sivuaineeni), saattaisi oman arvioni mukaan opinnäytetyön arvosana parantua pelkästään sen vuoksi, että (K/k)iinan tuntemusta ei pidettäisi oletusarvoisena.



2. Kiina on varsin sulkeutunut maa, jossa on paljon ongelmia


Kiinanopiskelijoista iso osa päätyy - yllättäen - pitkiksi ajoiksi Kiinaan asumaan joko opiskelujen ja/tai töiden perässä. Silloin on hyvä asennoitua siihen, että Kiinassa elämiseen liittyy pitkä lista jokapäiväistä elämää vaikeuttavia ongelmia ja rajoitteita.
Esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa se, että ruoan- ja ilmanlaadussa on vakavia ongelmia, jotka ainakin pitkän ajan kuluessa vaikuttavat terveyteen negatiivisesti. Liikenne on yhtä kaaosta, ja saattaa koitua yhtälailla turmioksi. Aikaero ja etäisyys Suomeen tarkoittavat sitä, että suhteiden ylläpito vanhoihin ystäväpiireihin muuttuu erittäin vaikeaksi, ellei mahdottomaksi. Asiaa ei auta yhtään Kiinan ylläpitämä internetsensuuri, jonka vuoksi internetin käytöstä tulee maksullisten välityspalvelinten vuoksi kalliimpaa ja ennenkaikkea hitaampaa. Loppumaton byrokratiasuo ja vieraskielisyys vaikeuttavat ja hidastavat arkisten asioiden hoitoa merkittävästi. Vaikka kaikki ei söisikään hermoja jatkuvalla syötöllä, on kaikilla täällä pidempään asuneilla (ainakin ekspateilla) omat punaiset vaatteensa, joiden ajatteleminenkin saa sapen kiehumaan.

Kolmekymmenvuotisesta avautumispolitiikastaan huolimatta Kiina on yhä melko suljettu kulttuuri, johon on ulkomaalaisena vaikea - joidenkin mukaan mahdoton - päästä sisään ja tulla hyväksytyksi täysivertaisena yhteisön jäsenenä. Vaikka kielitaito olisi natiivin tasolla ja ymmärrystä Kiinan tapahtumista enemmän kuin koko naapuruston kiinalaisilla yhteensä, saa paikkaansa tässä yhteiskunnassa todistaa tuon tuostakin. Jo pelkästään ulkonäkönsä takia saa osakseen (tarpeetontakin) huomiota, ja viimeistään siinä vaiheessa kiinalaisilla tuntuu menevän ns. defenssit päälle kun väittää jotain tästä yhteiskunnasta ymmärävänsä: "sinä et vaan voi ymmärtää tätä koska olet ulkomaalainen". Ymmärrys tämän maan kulttuurista tuntuu siirtyvän monien mielessä ainoastaan verenperintönä, eikä väitettä tarvitse sen paremmin edes rationaalisesti yrittää perustella.


3. Kiina on vaikea tutkimuskohde


Oma kokemuksenihan edes etäisesti vakavasti otettavaa tiedettä muistuttavien tutkimuksien tekemisestä on (haluaisin tulevaisuuden urakehitystä enteillen määritellä tätä väitettä sanomalla: vielä) varsin rajallista. Kahta opinnäytetyötä ja satunnaisia suurlähetystöllä tehtyjä selvityksiä lukuunottamatta olen minäkin siis varsinaisen tutkimustyön kanssa melkoinen noviisi.

Sen verran osaan kuitenkin sanoa, että Kiina on todella haasteellinen aihe tutkittavaksi siinä missä opiskeltavaksikin. Kuten aiemmin mainitsin, Kiina on yhä lännessä suhteellisen vähän tutkittu aihe, ja opastusta ja ohjausta on vaikea saada. Tämä pätee luonnollisesti tieteellisen tutkimuksen tekoonkin. Myös kieli- ja kulttuurimuuri sekä pitkä fyysinen etäisyys maahan asettavat tiettyjä rajoitteita, tai ainakin vähintään hidastavat tutkimuksen tekemistä.

Myöskään poliittisia esteitä ei sovi unohtaa. Kiinan kommunistinen puolue varjelee mustasukkaisesti arkojen aiheiden käsittelemisen monopolia, ja niinpä puolueettoman tutkimuksen (pun definitely intended) tekeminen on tehty kaikin tavoin vaikeaksi. Lisäksi Kiinan puoluevaltion intressejä kyseenalaistava polittiinen toiminta saattaa myös vaikeuttaa akateemista tutkimusta niidenkin tutkijoiden osalta, joiden varsinaiset tutkimuskohteet ovat itsessään melko epäpoliittisia. Viimeaikainen tapaus toimii mainiona esimerkkinä. Pelko Kiinan sapiskasta ja nuhteista taasen saattaa luoda kekkoslovakiamaisen suomettumisen ja itsesensuurin verkon, mihin Kiinan sensuuriviranomaiset toki tähtäävätkin. Poliittisesti arkaluontoisen materiaalin luoksepääsemättömyys ei sekään ole mikään pieni ongelma. Kiinan primäärimateriaaliarkistot avautuvat aniharvoille, ja esimerkiksi haastattelujen tekeminen saatetaan estää tutkijoilta siinä missä journalisteiltakin.


4. Kiinan tuntemus ei takaa varmaa työpaikkaa tai rahasadetta taivaasta


Vielä 10-15 vuotta sitten koulutettu vyötiäinenkin olisi voinut helposti lyödä täällä rahoiksi, mutta nyt tilanne on toinen. Kiinan talous on kasvanut kohisten, ja hyviin töihin on entistä kovempi tunku. Tulijoita on paljon, ja tarjontaa vähän. Talouskasvun edetessä palkat eivät ole nousseet inflaation kanssa rinta rinnan. Hyvästäkään palkasta ei käteen jää välttämättä yhtään enempää kuin Suomessa. In fact, monet korkeakoulutetutkin päätyvät mahdollisuuksien puutteessa tekemään Kiinaan töitä palkalla, joka ei vastaa edes Suomen malapalkkaisimpien alojen palkkausta.

Erityisesti suomalaisfirmat tuntuvat kunnostautuneen insinöörien ja kauppatieteilijöiden palkkaamisessa. Näiden Kiina-eksperttien "extensive China experience" koostuu valitettavan usein kansanopiston kielikurssista ja lähikiinalaisen kanta-asiakaskortista. Toki - kuten edellä mainitsin - tätä Kiinatietoutta toki muistetaan paisutella ansioluetteloihin, jolloin todellisten Kiina-asiantuntijoiden osaaminen ei pääse ansaitsemaansa valokeilaan. Niin paljon kuin muiden alojen osaajia arvostankin, osaan kokemani perusteella kertoa, että muutama satunnainen CV-merkintä Kiinaan liittyvissä aiheissa ei kvalifoi toimimaan maa-asiantuntijana paikassa jonka hahmottamiseen on pääainetutkintokin vasta pintaraapaisua. Tätä pointtia vain on valitettavan vaikea tuoda esiin mahdollisille tuleville työnantajille.

Monissa muissa maissa (esim. Tanskassa ja Iso-Britanniassa) on toki jo huomattu että teknisten ja kaupallisten alojen osaajien sekaan kannattanee mahduttaa muutama paikallisolojen asiantuntijakin. Kaiken kuulemani mukaan päätöksiin ollaan oltu tyytyväisiä, mutta Suomessa ei näemmä näistä päätöksistä osata ottaa opiksi. Trendi käy selväksi jo opiskeluaikoina, kun Kiinan tutkimuksen opiskelijat löytävät itsensä järjestäen Helsinki-Vantaan lentoaseman tarjomista matalapalkkaisista kesätöistä, johon heidät on palkattu pääosin kielitaidon takia. Itse kävin opiskeluaikoina kentällä niin turvatarkastajana kuin Tilastokeskuksen haastattelijanakin. Epäselväksi ei jäänyt, että pääperuste palkkaamiseeni oli nimenomaisesti se, että kiinanosaajia nyt vaan oli pakko löytyä. Pelkoa ei siis ollut, että jo opiskeluaikoina olisi ollut mahdollisuutta päästä hyödyntämään muutakin erikoisosaamistaan, kuten esimerkiksi teknisten alojen opiskelijat lähes poikkeuksetta tekevät. 

Julkisella puolella tilanne ei ole juuri parempi. Kiinan osaajan tutkinnolla ei juuri räätälöityjä työpaikkoja löydy, joten "oman alan työ" jää monelta lopulta haaveeksi. Virkamiesura on tietty mahdollinen, mutta monia Kiinaan hurahtaneita ei idea työstä suomalaisen byrokratiakoneiston rattaissa juuri lämmitä. Mahdollisuudet päästä tutkijaksi eivät nekään ole järin kummoiset. Viime vuosien talouden tehostamistoimet eivät ole ainakaan parantaneet sinologien mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Näitä päätöksiä tehtaileville on tietty aivan turha yrittää selittää, mikä eturistiriita syntyy, jos esimerkiksi Kiinan ihmisoikeustilanteesta tehtävä tutkimus alistetaan markkinavoimille, jolloin tutkimuksen rahoittajina saattaa viime kädessä olla esimerkiksi Kiinan puoluevaltio eri välikäsien välityksellä.

Nämä epäkohdat huomioon ottaenkin suosittelen kuitenkin edelleen lämpimästi akateemista Kiinaan paneutumista. Kaikki Kiinaan erikoistuneet ystäväni - ovat he sitten koulun penkillä tai jo työelämässä -tuntuvat kaikesta edellä mainitusta huolimatta olevan varsin tyytyväisiä tilanteeseensa. Kuten jo alussa totesin, kertaakaan en  minäkään ole oppiainevalintaani katunut. Uskon myös, että kaikki em. ongelmat ja vaikeudet ovat kasvattaneet minusta melko paljon keskivertoa itsenäisemmän ja avarakatseisemman ihmisen. Ja on minulla yhä uskoa siihen, että löydän vielä joskus ammatinkin, jossa todella tykkään, ja jossa pääsen oikeasti hyödyntämään parasta osaamistani.

Kiinassa riittää niin paljon ihmeteltävää, että tämä elinikä ei riitä edes kunnolla alkuun pääsemiseen. Mikäli aihe kiinnostaa, ota ihmeessä yhteyttä! Yhtä mieluisasti kuuntelisin tarinoita muiden alojen opiskelusta, sillä Kiinan ohella mua kiinnostaa valtaisasti moni muukin asia, joihin haluan tässä elämässä vielä paneutua.

1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus, jonka totisesti toivoisin jokaisen Kiinan-tutkimuksesta kiinnostuneen lukevan! Eikä tämä rajoitu ainoastaan Kiinan-tutkimukseen, sillä aika monessa kirjoittamassasi kohdassa voisi suoraan korvata Kiinan Japanilla. Minua on toisinaan vähän jurppinut se, ettei kukaan vaivautunut varoittamaan asioita etukäteen (vaikka nyt jos mietin, ainakaan omat valintani tuskin olisivat muuttuneet, vaikka minua olisi varoitettukin). Tietysti aika iso ero Kiinan ja Japanin välillä on nyt puhtaasti oppiaineena suosio ja laajemmallakin tasolla se, miksi maasta kiinnostutaan. Tämä näkyy nyt ainakin siinä, että vähitellen yliopisto-opiskelijoille on niiden lentokenttätöiden ohella aukeamassa työpaikkoja esimerkiksi alkeistason kielikurssien vetäjänä. Ihmettelen tosin, jos tilanne ei kohta ala olla kiinan suhteen sama, kun bisnesvainu vetää ihmiset hakemaan sen CV-merkintänsä kurssilta...

    VastaaPoista