torstai 20. syyskuuta 2012

Absurdistan

Mikä on absurdein näky minkä olet ikinä nähnyt? Yhdistä se oudoimpaan uneesi ja kerro se viidellä, niin alat lähestyä todellista Kiinaa. Kaistapäinen sijoittaminen kaikkeen mahdolliseen (yllätyykö joku jos kerron, että kiinalaiset ovat mm. keksineet jo markkinoida tontteja kuusta) maan ja taivaan väliltä on synnyttänyt toinen toistaan typerämpiä liikeideoita. Niistä liikeideoista ei jää käteen muuta kuin absureja hetkiä, jolloin kuvittelee elävänsä Grimmin veljesten saduissa, Dalin maalauksessa tai Daniil Harmsin kirjoissa.


Viime vuosituhannen loppupuolella joku keksi alkaa rakentaa ilman tarvittavia lupia Aasian suurinta huvipuistoa - "Wonderlandia" - keskelle Pekingin maalaistaajamien peltoja. Jostain kumman syystä hanke ei ottanut tulta alleen. Ei nyt kuitenkaan kai juurikin siksi että hanketta toteutettiin omin luvin keskelle Pekingin maalaistaajamia. Kymmenen vuotta myöhemmin hanke yritettiin käynnistää uudelleen, yhtä laihoin tuloksin. Nyt viimein päättäjät tulivat järkiinsä, ja puistoa on alettu purkaa. Sitä ennen oli paikka tietenkin nähtävä!


Aivan helpolla sinne ei päässytkään. Ensin piti mennä metron landelinjalla. Siis keltaisella linjalla numero 13, jossa maalaiskurpitsat kävelevät sisään perunasäkit olalla ja istuvat keskellä käytävä kyykkyistunnossa syljeksimässä ja mutustelemassa auringonkukan siemeniä. Eikä sekään vielä riittänyt. Sen jälkeen piti suunnata vielä landemmalla linjalla, joka on ilmeisesti laskutaidottomia maalaistolloja silmälläpitäen jätetty kokonaan numeroimatta. Ja sen jälkeen piti vielä matkustaa puoli tuntia bussilla ja kävellä. Kaupunkilaisjuppina alan perinteisesti tutista pelosta ja jännityksestä viimeistään siinä vaiheessa kun kiskot loppuvat ja ikkunasta vilkkuu puita ja ruohoa. Pekingin keskustasta matka kesti miltei kaksi tuntia suuntaansa. 


Näky perillä on luonnollisestikin merkillinen. Aika ajoin piti muistuttaa itselleen, että se mitä silmiensä edessä näki, oli todellisuutta. Keskellä ei-mitään mätänee lasikuidusta ja teräksestä rakennettu kermakakkuhenkinen linna. Kirsikaksi kakun päälle on tiputettu viereiselle pellolle töröttämään betonista ja rautapalkeista kyhätty päälinnan tornikyhäelmä. Luurangoksi jäänyt rakennelma muistuttaa lähinnä laukaisua odottavaa rakettia. Betoniseiniä reunustavat metallikehikot tuovat mieleen keskiaikaiset kidutusvälineet. Ilman käyttöä jääneet sisätilat ovat avarat, ja lattiaa peittää vuosikymmenen lika- ja rakennuspölykerros. Hämähäki(nseiti)t ja graffitit ovat vallanneet seinät.    

Seineän teksti kielsi kuvaamisen ja sisäänmenon. HAH.


Rakennuksen  seiniltä löytyi jos jonkinlaisia tuherruksia
graffititaiteesta rakkaudentunnustuksiin ja aina
yhtä universaalin hauskoihin kullin kuviin.





Prinsessauneni kävi viimein toteen \o/

3 kommenttia:

  1. Sun blogi on kyllä ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista seuraamistani, ja taas kerran heräsi samaan aikaan matkakuume ja ihmetys ihmiskuntaa kohtaan. :D Uskaltaispa sitä itsekin löytöretkeillä, kyllä täältäkin varmaan jotain jännää nähtävää löytyisi.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. No ei hullumpi! Harmi kyllä, kuten niin usein muutenkin täällä, ei tuostakaan paikasta ole pian jäljellä muuta kuin mielipuolinen muisto :-/

      Poista