Oravanpyörää

Viime viikkoina on tullut tehtyä töitä valtavia määriä. Päivät on huippukiireisiä, ja vaikka ylitöitä tehtäisiin kuinka, kasvat tekemättömien töiden pinot jatkuvasti. Kuten asiasta jo ehdin kollegoille todeta, vähän kuin särpisi keittoa rankkasateessa. Kyllä tätä oravanpyörään pääsyä tuli koulussa odotettuakin! En kyllä yhtään ihmettele että suojatyöpaikoista nauttivia, suurten ikäluokkien kasvatteja suunnattomasti sieppaileva nk. downshiftaaminen kiinnostaa monia juuri työelämään siirtyneitä. Työntekoa tehostetaan jatkuvasti kasvattamalla työmääriä ja vähentämällä väkeä. Yksittäisten työntekijöiden niskaan kaadetaan kokonaisten konsernien ylläpito. Ellei ylitöitä olisi nyt oikesti käytännössä pakko tehdä että lafka pysyy pystyssä, en kyllä jäisi mistään hinnasta tänne päivästä toiseen iltamyöhään istuskelemaan.

Opiskellessa olin vielä melkolailla vakuuttunut että haluaisin tulevaisuudessa (=nyt) olla töissä julkisella puolella. Nyt on mieli kuitenkin muuttunut. Syy on ensisijaisesti siinä että valtiosektroilla ei näemmä höpöhöpöhumanistin juuri ole pelkoa löytää omaa koulutusta vastaavaa, haastavaa työtä. Palkkaus on mulle aika toissijaista, mutta nauttisin kyllä jos työssä voisi oikeasti tuntea vaikuttavansa johonkin, ja eteneminen haasteellisempiin tehtäviin olisi edes jossain määrin mahdollista. Nyt tilanne on se, että maisterin paperit kourassa tulee väännettyä työtä, joissa ei juuri pääse omalla erityisosaamisellaan brassailemaan. Hukkaan heitetty tietotaito syö sekä omaa itsetuntoa että työmotivaatiota, mutta myös valtion resursseja. Ja samaista työtä voisi tehdä vaikka maailman tappiin asti ilman että kukaan tulee ikinä tulisi kysymään, että kiinnostaisiko vastuullisempi työ. Lisäksi proletariaatin vaihtuvuus ja hyvin erilaiset toimenkuvat työpaikalla takaavat samalla tehokkaasti sen, että työkaverien kautta ei ole juuri pelkoa saada kiinni talon ulkopuolisista työmahdollisuuksista.

Nyt mua on alkanut kiehtoa idea siitä että koittaisin siipiäni joko kansalaisjärjestöissä, mediassa tai yliopistomaailmassa. Tutkimus on mua aina kiinnostanut, mutta aiemmin ajattelin että siirtyisin jatko-opiskelemaan vasta "sitten joskus" kun on aikaa. Nyt olen kuitenkin ruvennut vakavissani miettimään kaikkien välivaiheiden ohittamista, sen verran on työmaailma sielua jo syönyt. Ellen sitten sitä ennen tosiaan löydä jotain NGO- tai mediaduunia. Ongelmana taitaa olla se että kun on kerran pönkenyt sisään valtiosektorille, on sieltä poispääsy melkoisen vaikeaa. Kontakteja eikä työkokemusta ei ole muualta juuri kertynyt, ja tuntuu vähän että mitään mahdollisuutta ei oikein ole enää uraansa muualle ohjata. Onko jollain kokemuksia ja/tai ideoita?