Peking punaisen järjestyksen kourissa. Part #2: Fusuijing-kansankommuuni

Aloitan juttusarjan Pekingin punaisten vuoden rakennusperinnöstä Fusuijing-kommuunista. Näitä kommuunitaloja rakennettiin Pekingiin Suuren harppauksen aikana yhteensä kolme. Kommunismin tuulet puhalsivat tuolloin voimakkaimmillaan, ja maailmalle haluttiin näyttää Kiina joka kirisi kommunismiin ennen ideologista isoveljeä, Neuvostoliittoa, jonka kanssa Kiina oli ajautumassa pikkuhiljaa napit vastakkain. Tämän vastakkainasettelun synnystä kirjoitin muuten aikoinaan kandidaatintutkielmani. Mallitaloihin ahdettiin asumaan valtaisat määrät proletariaattia, joille peseytymis- ja ruoanlaittotilojen yhteiskäyttö oli markkinoitu miltei kunnia-asiana; saivathan he toimia tulevaisuuden urbaaniasutuksen suunnannäyttäjinä koko maailmalle. Kaksi näistä entisen mahtinsa kadottaneesta maanpäällisestä paratiiseista seisoo vielä toistaiseksi muistuttamassa meitä näistä ajoista, jolloin kommunismi odotti kulman takana. Rakennusten tämänhetkinen tila kielii vahvasti siitä, että muutaman vuoden päästä nämäkin kaksi vanhaa juggernauttia saatetaan haudan lepoon, joten halusin ehdottomasti käydä katsomassa miltä talot näyttävät nyt kun se on vielä mahdollista. 

Fusujing-kommuunitalo sijaitsee kivenheiton päässä Miaoying-temppelistä, eräästä Pekingin tunnetuimmasta nähtävyydestä. Harmaa ja yksinkertainen rakennus pistää silmään ympäröivien matalien rakennusten keskellä kuin yksinäinen mätä hammas vanhuksen suussa. Tyyliltään talo tosin muistuttaa ympäröiviä hutongeja, joskin rakennuksen silkka koko saa näyn muistuttamaan lähinnä tieteiselokuvien kohtausta, jossa pienemmät lentolaitteitteet saartavat emoalusta. Tämä kahdeksankerroksinen behemot rakennettiin vuonna 1960 Kansojen suuren salin rakennustöistä ylijääneistä materiaaleista. Tyyliltään rakennus edustanee jonkinsortin neuvostotyylistä sosialistista realismia, mikä näyttäytyy lähinnä koruttomana yksinkertaisuutena. Pieniä katon rajassa olevia ornamentteja lukuunottamatta rakennuksesta ei löydy mitään ylimääräistä. Ilmeisesti homo sovieticus ei olisi juuri esteettisyyttä elämäänsä kaivannut.


Nykytilassaan rakennus on romahtamispisteeseen asti rempallaan. Maali ja rappaukset hilseilevät pois, ikkunoista valtaosa on hajalla tai naulattu umpeen, ja ruoste syö metallia puhki. Vuosikymmenien heitteillejättöä ei voi olla huomaamatta. Useimpien käytävien seiniä ei luonnonvalo ole hellinyt enää vuosikausiin, sillä asukkaita talossa on enää kourallinen. Harvat jäljellä olevat ovat lähinnä vanhuksia, joista monet ovat lienee asuneet talossa sen rakentamisesta asti. Villi arvaukseni on, että kun viimeisistäkin asukkaista aika jättää, puretaan talon vähin äänin.


Sisältä talo on vähintään yhtä huonossa kunnossa kuin ulkopuoli. Talon sisällä voisi helposti kuvitella joutuneensa jonkun valtavan olion sisään, jonka vanhaa ruhoa parasiitit, taudit ja aika ovat kohdelleet kaltoin. Valtaosa huoneistoista on muurattu umpeen, mutta monen sinetöidyn oven rauhaa ovat haudanryöstäjät käyneet rikkomassa. Vain harvan pitkän käytävän päästä pilkistää valoa. Kävely aavemaisen tyhjillä ja kylmillä käytävillä on mitä kirkkaimpana kesäpäivänäkin jännittävää - jopa pelottavaakin. On vaikea kuvitella, että joku todella vielä elää tässä ympäristössä. Kaikkea ympärillä olevaa ympäröi paksu pöly- ja likakerros. On itsestäänselvää, että talon kunnossapito on loppunut kauan sitten. Kenties jo suuren ruorimiehen kuoltua. Talo ei kuitenkaan ole muuttunut narkkarien tai muiden laitapuolen kulkijoiden asumukseksi, ainakaan vielä.

Maailmanvallankumouksen iskulauseiden  rappeutuminen kertoo arvojen muutoksesta. Suurin osa tekstistä on haalistunut näkymättömiin. Vain iskulauseen antaja on säilynyt jälkipolville; 毛泽东 -  Mao Zedong

Näkemisen arvoista on sisällä lopulta melko vähän.  Käytäville ei voi eksyä, sillä kerrokset toistavat toisiaan viimeiseen sähkökaapin paikkaan asti. Valtiososialismin tiukassa otteessa erilaisuus oli harvojen etuoikeus. Ainoastaan satunnaiset, käytävien päähän kyhätyt keittiöt kertovat aikojen ja arvojen muutoksesta. Kolkot kiviseinät ja uhkaavat varjot saavat sydämen tykyttämään. Jännitys herpaannuttaa ajattelun. Huomaamattani olen kiivennyt jo ylimpään kerrokseen. Tuntuu miltei mielipuoliselta ajatella, että joskus tämä satojen vuosien eroosion ja wear n' tearin vain vuosikymmenissä läpikäynyt rakennus oli unelma paremmasta ja täydellisemmästä huomisesta. Kiinan julkisivu maailmalle, jota maailmanluokan johtajat kävivät ihmettelemässä valtiovierailuillaan. Unelma elämisen muodosta, jossa kaikki nykyisen perhe-elämän arkisimmat asiat oli jätetty porvarilliseen menneisyyteen.