sunnuntai 26. elokuuta 2012

Eksyksissä


Kesä vetelee viimeisiään, joten viimeiset lämpimät päivät pitää hyödyntää viimeiseen asti kuin pettuleipä nälkävuosina. Lauantaina tuli siis taas hypättyä rämäpyörän selkään ja käytyä kaupunkiekskursiolla. Kerrottakoon kuitenkin ensin että teen mä viikonloppuisin muutakin kuin ihmettelen talonraunioita. Pitääkseni yllä fasadia normaalista elosta kävin tänäkin viikonloppuna mm. livekeikalla, sekä baarissa jossa saksalainen rekkamies kertoi tykkäävänsä mun tyylistä, ja annoin puhelinnumeroni randomille kiinalaiselle, joka varmisti heti uuden ystävyytemme soittamalla mulle 14 puhelua yhden illan aikana. Mutta koska nämä jutut eivät ketään kiinnosta, kerron mielummin niistä löytöretkistä.

Pekingissä on aika helppo yrittämättäkin löytää kaikkea mielenkiintosta. Tarvitsee vain lähteä määrätietoisesti kävelemään johonkin suuntaan ja aina törmää johonkin kummaan. Totta puhuen pääosa niistä jutuista joita minä pidään täällä kiintoisina ei kyllä herättäisi muissa mitään kovinkaan suuria tunteita, sillä tuntuu että aika harva osaa arvostaa ruosteisia pyöriä ja purku-uhan alla olevia raunioita. Valtaosaa niin paikallisista kuin ekspateistakin tuntuu kiinnostavan shoppailukatujen ohella nähtävyyksistä enemmän iänikuiset taivaantemppelit ja tiananmeninaukiot, kun taas itseäni kiinnostaa paljon enemmän eksyä niille kujille, joista matkaoppaat eivät puhu mitään. Oli vaikea olla miettimättä asiaa kun suuntasin eksursioni jälkeen kirjakauppaan Wangfujingin ostoskadulle, jossa kiinalaisnuoriso kuvautti itseään Chanelin kaupan edessä. Sillälailla. 


Eilisen matkan päätarkoituksena oli käydä tutustumassa paikalliseen kummitustaloon (!) ja erääseen Punaisen Pekingin nähtävyyteen (joista molemmista kirjoitan ja laitan kuvitusta joskus myöhemmin erikseen), mutta siirtymäosuudella satuin myös eksymään (siis oikeasti) maailman sekavimpaan hutongiin. Luulin että neliökaavaan rakennetussa kaupungissa se ei olisi mahdollista. Kuinka väärässä sisäinen Theseukseni olinkaan! Neljännestunnin hortoilun  ja ympyrän kulkemisen jälkeen nielin ylpeyteni ja kysyin paikallisilta neuvoa. Kaksi ensimmäistä paikallista tosin olivat aivan yhtä pihalla kuin minäkin, ja vasta kolmannella yrittämällä pääsin jatkamaan matkaa. Mielenkiintoista miten sitä rupeaakin mielikuvitus laukkaamaan heti kun ei tiedä mihin suuntaan pitäisi mennä. Vaikka sitä kävelee mummojen ja pappojen keskellä alle neliökilometrin kokoisella alueella (ts. mitään kolmipäisiä hydria sitä tuskin tulee vastaan) niin heti rupesin näkemään itseni mädäntyneenä luurankona joka ei ikinä löytänyt tietään ulos labyrintistä. Tietänette sen hätääntyneen olon kun pienenä äiti katosi kauppaan. Tämä labyrintti sijaitsee lähellä meidän kotia jonkun muinaisen, entisöimättömän temppeliraunion (!) mailla. En oikein tiedä miten olen kaikki nämä kuukaudet onnistunut missaamaan paikan. Brassailuna kerrottakoon, että hetkellisesti selkäpiissä meni omanarvontuntoinen lämmin aalto kun tajusin juttelevani pappojen kanssa Qing-dynastian arkkitehtuurin hienouksista. Sen jälkeen palasin maan pinnalle kun sedät rupesivat arvuuttelemaan mistä kiinalaisesta oluesta pidän eniten. Mutta olisi se vaan metkaa kun meillä Suomessakin mummot ja papat asustelisivat Pietari Braahen aikana rakennetuissa hirsimökeissä. Nyt on pari metkaa uutta paikkaa käyty kuitenkin tarkastamassa, joten uusia raportteja UG-nähtävyyksistä pian tulossa! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti